Opintovapaa – tie parempaan

Olin työssäni sitoutunut olemaan ja työskentelemään vuosia.  Kun viime talvena  ymmärsin, että tietyt pakottavat sopimusvelvollisuuteni päättyvät kesällä, aloin miettimään voisinko pitää töistä breikkiä. Olen ollut 23 vuotta it-alalla ja viimeiset 15 vuotta erilaisissa johtotehtävissä.  Viimeiset vuodet on olleet enemmän suorittamista ja haen breikin kautta tähän muutosta ja lataan akut täyteen.  Itselle jatkuva haaste on, että olen hyvin tavoitehakuinen ja tykkään haasteista joita saan selättää, ja jos en koe asioita riittävän haasteellisiksi niin myös tavoitehakuisuus ei toimi itselle riittävällä ja motivoivalla tavalla.

Viime talvilomalla olimme perinteisesti perheen kanssa Katinkullassa ja oli samalla aikaa myös tutkia enemmän vaihtoehtoja. Sieltä sitten bongasin tämän mainion opintovapaan.  Johon saa vielä aikuiskoulutustukea.  Hieno systeemi !  Joka oli kyllä myös henkinen lottovoitto minulle.  Kun tietyt kriteerit täyttyy voin jäädä opintovapaalle ja työnantajan on itse asiassa pakkokin päästää viimeistään viiden kuukauden päästä anomisesta.  Niinpä anomusta esimiehelle sisään ja samalla koulutustarjontaa tutkimaan. Johtotasolla olevalle henkilölle opintovapaa on oikeastaan ainoa järkevä tapa ilman irtisanoutumista irrottautua työstä vähäksi aikaa.

Itä-Suomen avoin yliopisto tarjosi mainion tavan ostaa kursseja ja opintokokonaisuudet mitä löysin, istui minulle ja minun työn kuvaan, työhistoriaan ja myös kiinnostukseen. Niinpä valikoin Työ-ja organisaatiopsykologian opinnot. Alunperin pyysin työnantajalta vuoden breikkiä, mutta sovittiin kesäloman + viiden kuukauden opintovapaasta tammikuun 2016 alkuun.  Nyt olen viettämässä jo jatko-osaa eli hain 3 kuukautta lisäaikaa ja aika näyttää minne tämä vielä venyy.  19 kuukautta olisi mahdollista opiskella ja olla poissa oikeista töistä.  Olen suorittanut nyt 7 kokonaisuutta ja kaksi on työn alla.  En ole kertakaan tavannut opettajia tai muita opiskelijoita, yhdessä kurssissa olen ollut livenä netin kautta mukana (Digiajan työelämätaidot). Muutoin kaikki opiskelu on mennyt suorittamalla tehtäviä lähinnä essee-muodossa, eli lukemalla teoriaa ja kirjoittamalla niiden ja työkokemuksen kautta 10-15 sivusia esseitä.  Kirjoittaminen on onneksi minulle helppoa (vaikkakin kirjoitusvirheitä riittää ;)) ja kokemuksia töistä ja myös esimerkiksi jalkapallon seura-työstä riittää, ja niiden pohjalta löytyy aika kivuttomasti esimerkkejä esseen koristeeksi.

Päätin ennen opintovapaata että laitan kuntoon joitakin asioita omassa elämässä ja niissä olen edennyt kyllä hyvin opiskelun ohessa. Näihin palaan myöhemmin.  Samoin opiskelun ohessa halusin kiertää paikkoja ja elääkin pieniä pätkiä ulkomailla. Kaikkea tätä on todella tullut tehtyä. Kaupan päälle olen  saanut etäisyyttä omiin tekemisiin ja tehtäviin joka on kyllä ollut avartava kokemus.  Tuo opiskeltava alue on tätä puolta sparranut kivasti.  Palaan näihinkin mahdollisesti myöhemmin.

Viime yönä tultiin Espanjasta lomalta ja täällä Kuopiossakin paistaa aurinko ! Jos vähän aikaa vielä huilaisi ja sitten tekisi jotain järkevää. Kivaa sunnuntaita itselle, netille ja muulle maailmalle.  Ensimmäinen blogini suoritettu 😉